Kamppailijan voimaharjoittelu on monia kiinnostava aihe. Vielä nykyäänkin kamppailupiireissä törmää henkilöihin, jotka pitävät voimaharjoittelua turhana tai jopa haitallisena – ”isoista lihaksista on vain haittaa” tai ”punttiharjoittelu hidastaa” ovat valitettavan yleisiä voimaharjoitteluun liitettyjä sanontoja. Osa taas kannattaa korkeintaan kehonpainoilla tehtäviä kuntopiirejä.
Nämä sanonnat ovat kuitenkin myyttejä ja ne kumpuavat lähinnä väärinkäsityksiä. Voimaharjoittelu ja kehonrakennus ovat eri asioita. Oikein toteutetulla voimaharjoitteluohjelmalla kamppailijasta tulee vahvempi, nopeampi ja jopa liikkuvampi.
Vaikka kamppailulajit ovat ensisijaisesti taitolajeja, ei kamppailijan henkilökohtaisen fysiikan merkitystä tule väheksyä. Kahdesta taidoiltaan tasaväkisistä kamppailijasta vahvempi, kestävämpi ja nopeampi on aina etulyöntiasemassa.
Kamppailijan voimaharjoitteluun liittyy tiettyjä erityispiirteitä ja käsittelenkin niitä tässä kirjoituksessa. Aiemmin kirjoitin kamppailijan harjoittelun jaksottamista ja tuo artikkeli kannattaakin lukea ensin, mikäli se ei vielä ole tuttu, sillä voimaharjoittelu liittyy tiiviisti jaksotukseen.
Aluksi
Kun puhutaan oheisharjoittelusta – jota voimaharjoittelukin on – tulee muistaa, että painoilla tehtävä voimaharjoittelu on kaikille muille, paitsi voima- ja painonnostajille, ei-lajispesifiä harjoitelua (GPP, General Physical Preparedness, Yleinen fyysinen valmistautuminen). Täten pelkkä painoharjoittelu ei siirry suoraan lajiin, vaan vaatii lajiharjoittelua, jotta minkäänlaista siirrännäisvaikutusta saataisiin aikaan. Punttivoima ei siis siirry painivoimaksi, ellet käy painimassa. Voimaharjoittelu on siis oheisharjoittelua ja lajiharjoittelun tulisi olla kamppailu-urheilijalle pääprioriteetti.
Voiman eri tyypit
Voima voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin ja näiden alatyyppeihin. Kolme päätyyppiä alatyyppeineen ovat:
- Maksimivoima (perusvoima ja maksimivoima)
- Kestovoima (lihaskestävyys ja voimakestävyys)
- Nopeusvoima (pikavoima ja räjähtävä voima)