Melko lailla tasan kuusi ja puoli vuotta sitten näihin aikoihin olin lähtenyt Jyväskylän Fight Clubilta kohti kotiani. Peruskurssin harjoitukset olivat juuri loppuneet. Olimme opetelleet suoraa nilkkalukkoa, avoimen guardin ohittamista, suoraa käsilukkoa käänteisesti tehtynä ja perhosguardia. Peruskurssi oli kutakuinkin puolivälissä ja olin jo täysin koukussa lajiin. Olin niin sanotusti löytänyt sen oman juttuni – vaikka en varmasti tuolloin osannutkaan arvata, että millaisia vaikutuksia sillä olisi elämääni.

Aloittaessani tämän kirjoituksen 19. maaliskuuta 2013 olin juuri palannut Jyväskylän kaupungin järjestämästä urheilijoiden palkitsemistilaisuudesta. Meitä Fight Clubin harrastajia tapahtumaan oli kutsuttu kymmenen, joista seitsemän pääsi paikalle. Seuramme parhaiten menestyneitä olivat yhden MM-mitalin ja kasan EM-mitaleita keränneet naisharrastajamme, joihin voit tutustua Jyväskylän Fight Like a Girl Clubin blogissa. Muista kamppailulajeista palkittiin ainakin Hokutoryu Jujutsun ja thainyrkkeilyn (JTBC) harrastajia.

Päädyin pohtimaan aikuisten harrasteliikuntaa, järjestötoimintaa ja peruskursseja. Kukaan seuramme vastuuvalmentajista ei saa palkkaa ja seuramme toimiikin yhdistyspohjalta. Valtaosa harrastajistamme on aikuisia ja suurin osa on aloittanut harrastuksen käymällä peruskurssin. Seuramme peruskursseilla aloittaa vuodessa noin 150-200 uutta harrastajaa. Kaikki seuramme palkitsemistilaisuudessa palkitut urheilijat ovat aloittaneet harrastuksensa aikuisiällä.

Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä, että käsittelen tälläkin kertaa aihetta kamppailulajien kautta. Toki samoja asioita voi soveltaa muissakin lajeissa ja mielelläni kuulen kommentteja myös muiden lajien edustajilta.

Mihin unohtui aikuisten liikunta?

Lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksista puhutaan paljon ja se onkin tärkeä aihe. Mutta entä aikuisten liikunta, erityisesti sellaisten aikuisten kohdalla, jotka eivät ole välttämättä harrastaneet juuri minkäänlaista vapaaehtoista liikuntaa sitten peruskoulun ja armeijan? Lue loppuun