Tässä kirjoituksessa käsittelen yleisluontoisesti kamppailijan (olkoon se sitten kamppailu-urheilija tai harrastekamppailija) harjoittelun jaksottamista perinteisen jaksotusmallin mukaan. Käsittelen myöhemmässä kirjoituksessani kamppailijan perus- ja maksimivoimaharjoittelua.

Aluksi

Yleensä on ensin hyvä lähteä tavoitteista. Jo pidemmän aikaa treenanneella ja kohtuullisesti menestyneellä kilpakamppailijalla se voi olla vaikka SM-kulta. Yleensä tässä vaiheessa tiedetään jo kyseisten kilpailujen ajankohta, eli tiedetään kuinka paljon aikaa on valmistautua kyseisiin kisoihin.

Valmentajalla tai ottelijalla itsellään (aika iso osa treenaa ilman varsinaista henkilökohtaista valmentajaa) tulisi olla jonkinlainen kuva ottelijan fyysisistä ominaisuuksista – mitkä ovat vahvuuksia ja missä tarvitaan eniten kehitystä. Monesti näitä testataan kuntotesteillä, monesti ottelija kyllä itsekin tietää, missä olisi parantamisen varaa. Testaus on parempi menetelmä, varsinkin jos testi on fiksusti laadittu. Lajianalyysi (jos sellainen on tehty) auttaa tässä. On selvää, että vaikkapa taekwondossa ja painissa vaaditaan erilaisia fyysisiä ominaisuuksia.
Lue loppuun